TIESITKÖ TÄMÄN HYPPYTAPATURMISTA?

Joka kesä 3–4 uimaan hypännyttä suomalaista menettää liikuntakykynsä loppuelämäksi. Lievätkin tapaukset mukaan lukien varomattoman sukeltamisen seurauksena syntyy vuosittain 105–140 uutta selkäydinvauriota. Vaikeiden vammojen lisäksi hypyt ja sukeltamiset aiheuttavat muita pienempiä vaurioita kuten murtumia, venähdyksiä ja mustelmia. Yksikin onnettomuus on liikaa.

Selkäydinvaurio on kehon toimintaan liittyvä vamma, joka muuttaa ihmisen elämän usein pysyvästi. Kaularangan alueelle osunut vaurio aiheuttaa pahimmillaan neliraajahalvauksen. Fyysisten muutosten lisäksi vauriolla on psyykkisiä ja sosiaalisia vaikutuksia vammautuneen elämään. Hän joutuu kohtaamaan ihmisten reaktiot ja opettelemaan arjen askareet alusta asti. Opiskelu- tai urasuunnitelmat saattavat mennä täysin uusiksi.

Viimeisten 35 vuoden aikana Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksessa on kuntoutettu pitkälti toistasataa uimahyppyonnettomuudessa vammautunutta. Heistä lähes kaikki ovat olleet alle 30-vuotiaita miehiä, joukossa on vain kaksi naista.